Mitä menetät, jos et keskity siihen missä olet hyvä? Part. 1

Kun teet työtä, jossa olet hyvä ja josta pidät, tuotat liiketoiminnallesi eniten arvoa. Sinulle tulee hyvä olo, hyvä mieli ja tuntuu siltä, että työ luistaa hyvin. Tämä on yrittäjyyden ja ylipäätänsä työn rikkaus — teen sitä missä olen hyvä, nautin siitä ja saan osakseni arvostusta asiakkailta sekä kollegoilta. On mahtava fiilis olla ammattilainen ja asiantuntija omassa työssään.

Ikävä kyllä yrittäjyys on välillä myös sitä, että joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Kirjanpidon ja taloushallinnon jätämme mielellään luotettavan ulkopuolisen kumppanin tehtäväksi. Liikkeenjohdollisten tehtävien ulkoistaminen on järkevää —  jos teet jotain, mistä et pidä tai ole hyvä, käytät asian opetteluun ja tekemiseen paljon aikaa, jonka olisit voinut hyödyttää paljon tehokkaammin ja palkitsevammin tekemällä työtä, jossa olet hyvä ja josta pidät.

Ajatus siitä, että minun on tehtävä kaikki se työ, mitä yrityksen menestys vaatii, voi olla musertava. Tämän lisäksi nyky-yhteiskuntamme muuttuu nopeammin kuin mihin pystymme reagoimaan. Älä panikoi, sillä kukaan ei osaa kaikkea. Miksi siis pitäisi yrittää tehdä kaikki itse? Oletko miettinyt kuinka kalliiksi emotionaalinen ja fyysinen stressi voi koitua yritykselle? Se aiheuttaa huonoa oloa ja tuottamattomuutta eli loppujen lopuksi huonontaa kaikin tavoin elämän laatua ja lisää näin murehtimista.

Jos olet huippu toisessa asiassa ja toisessa asiassa huono, mutta päätät silti tehdä molemmat itse, on lopputulos enää keskiverto. Tuotat oikeasti yrityksellesi lisäarvoa vain, kun keskityt siihen missä menestyt. Aina puhutaan unelmista, että saa tehdä sitä mitä rakastaa. Oletko miettinyt sitä, että unelmat pysyvät vain unelmina niin kauan, kun et keskity osaamiseesi.

Mitä voisin tehdä?

Liiketoiminnassa on monia asioita, jotka ainakin tulisi tehdä. Näiden asioiden tekemiselle on neljä tapaa: 1. Tee se itse, 2. Hanki joku neuvomaan siinä, 3. Teetä ja 4. Jätä tekemättä. Eli tee asiat helposti tai vaikeasti. Päätös on sinun.

  1. Säästin ja tein itse. Ei huono ratkaisu, mutta minkä arvosanan antaisit työlle? Mitä jos ei-ammattilainen tai vasta uran alkuvaiheessa oleva tulisi tekemään sinun työsi? Olisiko lopputulos yhtä hyvä?
  2. Konsultti neuvoo ja ratkaisee. Kysyvä ei tieltä eksy. Tässä on kysymys luottamuksesta. Pystyykö konsultti ohjaamaan minua oikeaan suuntaan? Uskallanko maksaa tiedosta? Entä miten minun käy, kun perävaloja ei enää näy? Silti minun on tehtävä asiat itse.
  3. Teetän työn muilla. Tuntuu nopeasti parhaimmalta vaihtoehdolta siihen asti kunnes kysyn itseltäni mitä minä teetän ja kenellä. Ammattilaiset kyllä tekevät hyvää jälkeä, mutta he tarvitsevat selkeän suunnitelman, jotta voivat auttaa sinua parhaansa mukaan.
  4. Annan olla, jätän tekemättä. Liiketoiminnan kannalta ratkaisevia toimia tulee helposti venytettyä, kun ei tiedetä tarkalleen mitä kannattaisi tehdä ja työn teettäminenkin maksaa. Pahimmillaan yritys jätetään tuuliajolle. Suomalaiset ovat lottokansaa, mutta bisneksessä onni näyttelee vain sattumana.
Part. 2 -osiossa jatkamme tämän yrittämisen dilemman purkamista  ja kerromme tositarinan yrittäjästä, joka päätti keskittyä oikeisiin asioihin.